perjantai 25. elokuuta 2017 | 5.55

Askel akateemiseen maailmaan

Hellurei ja hellät tunteet! Psykamania palaa kuvioihin pitkän ja nautinnollisen (lue: työntäyteisen) kesäloman jälkeen ja kohta opiskelijakaupungit täyttyvät taas iloisesta ja ahkerasta haalarikansasta. Koulun alku on aina jännittävää, ihan sama aloittaako opinnot uudessa paikassa vai siirtyykö vaan luokalta toiselle. Ainakin omalla kohdallani on ollut pieni jännitys perberissä aina syksyn alun tienoilla. Yliopistomaailma on loppujen lopuksi niin erilainen verrattuna esimerkiksi lukioon. Lisäksi monilla saattaa olla pari välivuotta takana, joten opiskeluihin palaaminen voi tuntua isoltakin harppaukselta. Päätettiinkiin aloittaa Psykamanian syyslukukausi sillä, että käydään hieman läpi sitä, miten yliopiston aloittamiseen kannattaa varautua ja asennoitua :) Let`s go!

1. Muista, että kaikkia jännittää ja kaikki on alussa ihan yhtä hukassa. Siitä ei kannata stressata, että pitäisi valmiiksi tietää jotakin - ei tarvitse. Kunhan saat itsesi paikan päälle ensimmäisenä päivänä ja sitten vaan meet mukana. Tottakai yliopistossa on kaikki paljolti omalla vastuulla, mutta sen rytmin ja kurssivalinnat yms kyllä oppii! No worries! Tutorit on siellä sua varten ja vanhemmilta opiskelijoilta voi kans kysellä :) Varmasti löytyy aina innokkaita auttajia! 




  
2. Asenne ratkaisee. Avoin mieli on se avainsana! Tutustu rauhassa kaikkiin uusiin opiskelukavereihin, kokeile eri opiskelijaruokalat, kävele eri reittejä, käy hakemassa turisti-infosta nykyisen kotikaupunkisi kartta ja tutki sieltä eri paikkoja... Kokeilemalla runsaasti eri vaihtoehtoja, löytää ajan kuluessa ne itselle mieluisimmat. 

Tässä meikäläinen lähdössä into piukeena ensimmäisenä päivänä yliopistolle. Kyllähän siinä jännitti, mutta enemmänkin olin vaan superinnoissani tulevasta.

3. Ensimmäiset viikot voi olla rankkoja, mutta ne kannattaa hyödyntää. Ensimmäiset viikot on fukseille yleensä hyvin kiireisiä ja pää saattaa mennä pyörälle kaikesta uudesta ja illat täyttävistä tapahtumista. Mutta ei hätää, kyllä se meno siitä rauhottuu! (Jos niin haluaa ;)) Kannattaa panostaa niihin ensimmäisiin viikkoihin, ne on loppujen lopuksi aika ratkaisevia sen suhteen, millainen fuksivuodestasi (tai seuraavista viidestä vuodesta) tulee. Rohkeasti vaan kaikkeen mukaan ja juttelemaan mahdollisimman monelle. Siinä voi sitten vähän kartoittaa sitä, ketkä olisi niitä omia hengenheimolaisia joiden kanssa haluaisi mahdollisesti luoda syvemmänkin ystävyyssuhteen :) Ei kannata myöskään heti panikoitua jos ensimmäisenä päivänä ei löydy omantyylisiä ihmisiä. Anna itsellesi aikaa, kyllä ne lopulta tulee kohdalle - ja voihan olla että sydänystävät löytyy vaikka vanhemmista opiskelijoista tai jostain muusta ainejärjestöstä! 


Yksi opintojen alotuksen kohokohdista on haalarimerkkien hankkiminen! Niiden ompeleminen onkin sitten asia erikseen.

4. Tavarat, jotka kannattaa olla kunnossa ja hommattuna ennen opintojen alkua: penaali ja läppäri. Kalenteri on tietysti kätsy, mutta ainakin viime vuonna sellaisen sai JYYltä, joten sekään ei ole välttämätön. Jos asut vähänkin kauempana yliopistosta ja keskustasta, niin pyörä ja reppu on aika bueno. Jyväskylä on muutenkin erittäin jees pyöräilykaupunki joten konkeli ei ole pahitteeksi. Reppu on hyvä pyöräillessä, eipähän lähde mihinkään liitää. (Huom. katso postauksen kuva nro 2 havainnollistukseksi siitä, miksi sitä laukkua ei välttämättä kannata pyöräillessä ottaa mukaan. Ainakaan jos on vähänkään yhtä kömpelö kun asianomainen)

5. Älä stressaa kurssivalinnoista! Ne selviää kyllä ajallaan, nou hätä! Musta tuntuu että me oltiin viime syksynä aivan paniikissa niiden kanssa ja se paniikki vaan lietsoutui isossa ryhmässä XD Varsinkin sivuaineiden valinta tuotti kunnon päänvaivaa. Trust me, myöhemmin noikin panikoinnit tuntuu mitättömältä. Jos et tiedä mitä sivuaineita haluaisit lukea, perehdy niihin JYU:n sivuilla sieltä sivuaineportaalista ja kysele vanhemmilta opiskelijoilta! Jos ei vielä tässäkään vaiheessa päätökset aukene niin nappaa sieltä vaan joku, käy ensimmäinen kurssi ja mieti sitten haluatko jatkaa :) NO STRESS. Oot nyt sisällä koulussa ja sehän on pääasia, eikö?




6. Anna itsellesi aikaa kotiutumisessa. Moni muuttaa opintojen alkaessa ensimmäistä kertaa omilleen ja vielä mahdollisesti kaupunkiin jossa on käynyt vaan pääsykokeissa. Toisille tämä muutos tapahtuu helposti ja nopeasti, toisille se vaatii vähän enemmän aikaa. Molemmat on ihan ok! On täysin ymmärrettävää, jos uusi kaupunki tuntuu vieraalta vielä pitkään. On kuitenkin tärkeää, että yrittää itse kotiutua ja tekee töitä sen eteen. Jos ramppaa kotikaupungissa joka viikonloppu, on selvää että kotiutuminen opiskelukaupunkiin kestää kauemmin. Tutustu rauhassa uuteen kaupunkiin ja kun olet löytänyt uusia tuttavuuksia yliopistolta niin lähtekää yhdessä explooraamaan kaupunkia! Jyväskylässä on ainakin tosi kivoja tapahtumia myös viikonloppuisin, niitä voi Facebookista bongailla.


Fuksiaiset oli yksi vuoden kohokohdista!

Tsemppiä ihan hurjasti kaikille opintonsa aloittaville sekä tietenkin jo vanhoille konkareille! (Tai no, itse oon ainakin konkarista kaukauna, varmaan vielä neljänkin vuoden päästä...) Teillä tulee olemaan ihan huippu vuosi edessä, kunhan vaan annatte sille mahdollisuuden :) Paljon on itsestä kiinni! Avoin mieli ja hymy mukaan ja täysillä kohti kaikkea uutta ja jännää, YOU CAN DO IT<3 

Tsemppiterkuin, Olga 

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä