Viimeisen kuukauden paniikista

Viimeinen kuukausi pamahtaa käyntiin kuin tyhjästä ja iskee kauhea paniikki: 

”Enhän mä osaa yhtään mitään.”

Mulla itellä tuli monesti hetkiä, kun vaan tuijotin sitä paperimäärää nenän alla ja tuntui niin toivottomalta edes ajatella, että tulisin koskaan osaamaan kaikkea. Tai oikeastaan yhtään mitään. Ensimmäisen 2kk:n aikana luin noin 3-5 tuntia päivässä ja loput tunnit vuorokaudesta meni tärkeisiin askareisiin, kuten vaatekaapin siivoamiseen, epäluonnollisen pitkiin kauppa-/kävelyreissuihin sekä välttämättömiin Netflix-rentoutumishetkiin. Olin toukokuun alkuun saakka antanut itelleni tosi paljon armoa ja lukenut juuri sen verran, kuin huvitti. Olin ottanut ylimääräisiä työvuoroja, jotta ei tarvitsisi olla materiaalin kanssa samassa huoneessa ja tulla taas tietoiseksi siitä kaikesta epätoivosta sen suhteen.

Jotenkin se toukokuun vaihde oli mulle se kohta, kun tajusin, että tämä on se mitä mä haluun nyt, enkä todellakaan halunnut enää lukea seuraavana keväänä uudelleen. Katselin lumoutuneena psykan opiskelijoiden kuvia ja selailin yliopiston sivuja monesti viikossa. Sain kauhean motivaatiobuustin ja tajusin, että mä olen kyllä nuo haalarit jalassa syksyllä. Toukokuun ajan luinkin 8 tuntia päivässä ja yleensä sain sen kaikista parhaimman flow-tilan puolenyön jälkeen. Annoin kuitenkin itelleni sen anteeksi ja luin siitä huolimatta, että maalaisjärki taisteli vastaan ja käski nukkumaan. Tajusin lukemisen edetessä, että mun ei ollut mitään järkeä yrittää nousta ylös klo 07.00 (oon maailman huonoin aamuherääjä), vaan nukuin vähän pidempään ja aloitin klo 12 aikaan lukemisen. 

Mun mielestä on tosi tärkeää tuntea itsensä lukemisenkin suhteen. Jos ajatus ei vaan kulje aamulla, niin ei silloin kannata väkisin tuijottaa niitä materiaaleja. Tai jos illalla alkaa klo 20 jälkeen väsyttää ja ajatus harhailla ihan liikaa, niin ehkä kannattaa kuunnella kroppaa ja tehdä siitä päivärytmistä itselle sopiva. Ei kannata liikaa myöskään panikoida, jos tuntuu, että muut lukevat 12 tuntia päivässä ja hyvä että itse ehdit vaikka töiden jälkeen lukea alle puolet siitä. Ei se aika ole se juttu, vaan se tehokkuus. 

Jos tässä vaiheessa tuntuu siltä, että mitään ei ole jäänyt päähän, se on suhteellisen normaalia. Kannattaa jatkuvasti olla tietoinen siitä, että pääsykoe lähestyy hurjaa vauhtia, mutta silti yrittää olla antamatta sen häiritä tai aiheuttaa lamaannusta. Pääsykoeurakassa vaaditaan sitä kylmänrauhallista suhtautumista ajan vähyyden ja työmäärän suuruuden väliseen ristiriitaan. Puolenvälin paikkeilla helposti tuntuu, että kaikki asiat ovat aivan sekaisin ja jäsentelemättömästi päässä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että loppua kohden asiat järjestäytyy yllättävän hyvin. Pitää vaan hyväksyä se keskeneräisyydentunne ja luottaa siihen, että jossain kohtaa ne asiat loksahtaa paikoilleen.

Kevään 2016 panikoijat

Roosa R.