maanantai 4. syyskuuta 2017 | 22.33

Ruokamania

Heips! Tässä postauksessa käsittelen yhtä ainakin minun lempiaiheista, eli ruokaa. Ahkera opiskelu vaatii kunnon tankkauksen – itselläni monta kertaa päivässä. Minä panostan aina kunnon aamupalaan, sillä sen voimin jaksaa energisenä päivän ensimmäiset luennot. 


Lounasaikaan nälkä on kuitenkin itselläni jo suuri – ja tällöin koittaakin päivän paras hetki. Yliopiston lounasravintoloissa maittava lounas on vain 2,6 €! Ja ainakin meillä Jyväskylässä ruoka on oikeasti todella hyvää. Hintaan kuuluu salaattipöytä, leipä sekä jokin lämpimistä ruuista. Lämminruokavaihtoehtoja on yleensä ainakin kolme. Kannattaa muistaa, että kahvi kuitenkin maksaa ekstraa, ja myös melko paljon suhteessa ruoan hintaan, 0,8 €. (Huom! Jälkeenpäin ostettuna 1,1€.) Mutta tässä olisi nyt vähän listaa niistä opiskelijaravintoloista:

-       -  Piato löytyy Agora-rakennuksesta. Jos jostain syystä mikään vaihtoehdoista ei houkuttele (mikä on hyvin harvinaista), Piatossa on myös mahdollista tilata noin puolet kalliimpi annos grillipisteeltä – esimerkiksi burgerateria tai pihvi. 
-      -  Wilhelmiina on MaA-rakennuksessa. Wilhelmiinassa ehdoton lemppariominaisuus on silloin tällöin tarjolla oleva jälkiruokabuffet, joka on 2,5 €. Jälkkäribuffetteja voi tosin olla myös muissakin ravintoloissa, mutta eniten niihin törmää Wiltsussa. Siihen sisältyy esimerkiksi kakkuja, lettuja ja mousseja. Nam!
-      -  Libri löytyy yliopiston pääkirjastosta. Täällä tulee käytyä usein, sillä kirjastossa tulee oltua lähes joka päivä. Librissä on usein mukavasti tilaa!
-      -  Lozzi löytyy läheltä Liikunta-rakennusta. Lozzissa spesiaalia on ihana interior ja lämmin tunnelma!
-      -  Ilokivi on myös Liikunta-rakennuksen lähellä. Täällä lautaset ovat hieman isompia kuin muualla, joten ruokaa saa lapata vähän enemmän, jee! (Eli kannattaa muistaa että missään ruokalassa ruokaa ei saa siis santsata buffet-meiningin tapaan. Yleensä on myös "kauharajoitukset" kastikkeissa, mitkä lukee kyllä ks. ruoan yläpuolella.)
-       - Katriina on täysin kasvisravintola, ja se löytyy Kauppakadulta, melko läheltä kirjastoa. Kaikissa ruokaloissa on kyllä aina kasvisvaihtoehto, mutta Katriinassa kasvisruokaan panostetaan ehkä hieman enemmän. Siellä voit joko valita herkullisen keiton (niitä on yleensä useita, ja keittoja voi sekoittaa samalle lautaselle monia jos ei osaa päättää), tai maukkaan paistoksen. Katriinassa sämpylä on minun ehdoton suosikki: se on itse tehtyä, pehmeää ja todella iso! Lisäksi hintaan sisältyy poikkeuksellisesti myös kahvi tai jälkiruoka. Katriinaan mentäessä on kuitenkin hyvä varautua ahtauteen, sillä tila on melko pieni ja paikka on suosittu.
-       - Ravintola Ylistö on toisella puolella järveä, fysiikan ja kemian laitoksen rakennuksessa. Täällä olen käynyt vain pari kertaa, sillä Ylistöllä meillä on luentoja harvakseltaan. Ravintola on korkealla ja siellä on isot ikkunat, joten maisemat ovat upeat!
-       -  Fiilu löytyy Lutakonaukiolta, ja se on oikeastaan työpaikkaravintola. Fiilussa kuitenkin saa syödä 13.30-15.30 opiskelijahintaan, ja tämä tilaisuus kannattaa ehdottomasti välillä hyödyntää, sillä Fiilun ruoka on erityisen hyvää – sieltä saa välillä esimerkiksi kunnon lohta.

Ja vielä muutama vinkki liittyen opiskelijaruokaloihin:

-       -  Sen sijaan että maksaisin joka päivä 0,8/1,1 € kahvista, keitän kotona etukäteen kahvit ja otan ne mukaan termariin. Lounaan yhteydessä otan juomapisteeltä maitoa kahvini sekaan. Opiskelijaruokaloissa myydään muuten tosi hyviä termareita – ne ovat täydellisen kokoisia, kivan värisiä ja kestäviä!
-      -  Pahimmat jonot ravintoloihin ovat yleensä siinä 11.45-12. Eli jos luennot tai seura eivät pakota menemään tuolloin, suosittelen menemään vaikka hieman ennen tai jälkeen puolenpäivän.
-       -  Itse otan usein lounaan yhteyteen kuuluvan leivän mukaan, koska kaikesta muusta ruuasta tulee jo niin täyteen. Yleensä siinä 14-15 aikoihin tulee vähän nälkä, jolloin pieni eväs tulee kyllä tarpeeseen.

Sitten muutama sana vielä syömisestä muuten. Itselleni on muotoutunut käteväksi tavaksi viikon iltaruokien valmistaminen etukäteen. Se on edullista ja helpottaa arkea, sillä saatan opiskelujen jälkeen lähteä vielä vaikka urheilemaan. Illalla väsyneen opiskelijan pelastus on jääkaapista tai pakkasesta suoraan vain lämmittämistä vaille oleva ateria.


Silloin tällöin saatan käydä myös Jyväskylän kahviloissa tai ravintoloissa. Jyväskylän tarjonta saattaa näyttää erilaiselta eri ihmisen silmissä, riippuen siitä tuleeko pienestä vai isosta kaupungista. Uniikkeja paikkoja on mielestäni vielä vähän, mutta toisaalta se ei ole niin paljoa haitannut sillä opiskelijabudjetin rajoissa ei hirmu usein viitsi käydä kahvittelemassa. Lisäksi nyt kesän aikana Jyväskylään on rantautunut uusia kahviloita ja ravintoloita, joita en ole vielä päässyt katsastamaan. Tähän mennessä suosittelun arvoisiksi ovat nousseet seuraavat:

-       -  Kahvila Muisto & Wilhelmiina konditoria ovat lempparikahvilani. Kummatkin ovat rakennettu vanhoihin, kauniisiin puutaloihin. Kahviloista löytyy ihania kakkuja ja leivonnaisia. Tilat ovat myös rennot, kahvikupin ääreen voi esimerkiksi jäädä tekemään koulujuttuja.
-      -  Ravintola Sohwi on tunnelmaltaan pubimainen ja rento. Sohwin ruoat ovat todella hyviä – paikka sopii täydellisesti pimeneviin, viileisiin syysiltoihin.
-       -  Fafa’s on yksi lemppareistani myös Helsingissä, ja olin enemmän kuin innoissani kun kuulin sen saapuvan myös Jyväskylään. Fafaksen makumaailma saa vaikutteensa Lähi-idästä. Pitaleivät ja meze-salaatit ovat todella täyttäviä ja erittäin maukkaita, mutta myös edullisia!
-       - Taikurissa ja Revolutionissa on myös hyvin tehtyä, moneen makuun sopivaa ruokaa, kuten burgereita. Kummatkin ravintolat panostavat myös vegevaihtoehtoihin.
-       - Trattoria Aukio, Harmooni ja Pöllövaari ovat fiinimpiä ravintoloita, jotka ovat mainioita esimerkiksi syntymäpäivän kunniaksi, tai kun vanhemmat tulevat Jyväskylään kyläilemään.

Kannattaa pitää mielessä myös kahvilat ja ravintolat, joista saa opiskelija-alennusta:
- - Alennus opiskelijakortilla: Taikuri, Revolution, Amarillo, Rax, Banthai Deli, Cafe Voca, Coffee House, Ylä-Ruth, Lounge Coffee&Tea, McDonald's, Picnic, San Siro
  - Alennus Stimuluksen jäsenille: Sohwi, Pizzeria Herkku, Jyväskylän Kebab, Passion, Pizzeria Bella Roma



Jaettava pizza Trattoria Aukiossa.

Sohwin kanafilee & paahdettu bataatti.

Fafaksen falafel-pitaleivät & bataattiranskalaiset.



Jaa ihmeessä vinkkisi liittyen syömiseen ja kahvitteluun! Jyväskylässä on varmasti vielä helmiä, joihin minä en ole vielä vuoden aikana törmännyt. Jos kysyntää on, niin voisimme tehdä postauksen  myös hyviksi todetuista, opiskelijalle sopivista resepteistä. Kun ruoka toimii, ajattelukin toimii! ;)

- Siiri

4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogista, kaikki vinkit tulevat tarpeeseen, kun olen hakemassa ensi keväänä Jyväskylään opiskelemaan psykologiaa:) olisko teillä antaa vinkkejä/postausta soveltuvuuskokeesta? Jostain syystä se kuumottelee itseäni eniten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Voidaan varmasti tehdä soveltuvuuskokeestakin pari postausta keväällä kun se aihe on taas ajankohtanen :) Voitas siinä yhteydessä käsitellä vähän sen päivän kulkua ja siihen valmistautumista, mut varmaan paras vinkki mitä voi antaa näin etukäteen on, että on siellä vaan oma rehellinen ittensä :) Siellä ei kannata verrata itteensä muihin tai katella mitä muut sanoo tai tekee, se päivä on muutenkin jännittävä ja raskas henkisesti.

      Ihanaa että oot päättäny hakea tänne psykalle! Tänne saa laittaa kyllä kysymyksiä valintakokeesta ja lukumateriaaleista - me autetaan parhaamme mukaan :) Tsemppiä hirveesti luku-urakkaan!

      Poista
  2. Moi, olen myös hakemassa Jyväskylään psykologiaa opiskelemaan ja tämä blogi on ollut mahtava apu jo tässä vaiheessa. En varmaan olisi tajunnut aloittaa tilastotieteen lukemista vielä, jos en olisi tätä blogia lukenut. Minun onkin syytä aloittaa ajoissa, kun edellisestä matematiikan kurssista on kulunut jo yli viisi vuotta. Mielenkiintoista olisi kuulla myös tuosta soveltuvuuskokeesta.

    Perustin juuri Facebook-ryhmän niille, jotka ovat hakevat opiskelemaan psykologiaa Jyväskylään 2018, kun tuollainen ryhmä näytti olevan viime vuonnakin. Siellä voi sitten myös jakaa ajatuksia ja vinkkejä pääsykokeita koskien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että oot päättänyt hakea psykalle ja meiän blogista on ollut apua! Voidaan keväällä varmasti tehdä postausta myös soveltuvuuskokeista ja niihin valmistautumisesta :) Tilastoja onkin hyvä kertailla rauhassa ennen artikkeleita kun ne sitten taas vaatii oman aikansa. Tässä on onneks vielä hyvin aikaa opetella tilastoa :)

      Tsemppiä hirveästi luku-urakkaan!

      Poista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä