sunnuntai 21. toukokuuta 2017 | 14.24

Koepäivä

Tiistai 23.5 häämöttää! Päivä, jolloin on teidän aika näyttää, kuinka loistavasti pääsykoemateriaalin osaatte.

Koepäivään on hyvä valmistautua jo ajoissa. Se että käytännön seikat ovat hallussa, vähentää jo ylimääräistä stressiä. Muistathan tarkistaa yliopiston ohjeet, koepaikkasi, suunnitella simppelit ja täyttävät eväät ja ottaa mukaan vaikka buranaa ja ripulilääkettä yllättäviä vaivoja varten.  Mielen ja aivojen rauhoittaminen on myös oleellista. Koepäivänä ei ainakaan kannata enää kertailla. Usko itseen on tärkeä läpi koko pääsykoekevään, mutta erityisen tärkeä se on koepäivänä. Pitäkää mielessä se, että olette lukeneet niin paljon, että hätää ei tiedon puttumisen suhteen ole. 

Koepäivä on jännittävä, mutta jännitystä on turha pelätä – se kuuluu asiaan. Se saa vain suoriutumaan paremmin, kunhan ei anna sen häiritä liikaa. Aamulla  kannattaa syödä täyttävä aamupala. Rauhoittele mieltä ja tee vaikka pieni happihyppely. Läheisten seurassa oleskelu ja jutteleminen voi toimia monelle, auttaen unohtamaan stressin. Itse tosin siitä huolimatta tirautin parit kyyneleet, kun tajusin että nyt on se päivä. Sen jälkeen kuitenkin olo oli entistä vahvempi, ja totesin vain että nyt menen sinne näyttämään. Tähdätkää siis itsevarmaan asenteeseen, vaikka välillä voi kurkkua kuristaa. Koepäivään voi sisältyä pientä paniikkia ja pakokauhun tunnetta, mutta tärkeää vain on yrittää päästä niiden yli. 

Voit käyttää myös konkreettisia keinoja buustamaan oloa. Yksi keino on seisoskella supermiesasennossa (tämä vinkki tuli joskus valmennuskurssilla). Ryhdikäs ja itsevarma olemus ja asento voi parantaa suoriutumista. Toinen seikka mitä itse hyödynsin, oli siisti pukeutuminen: laitoin sellaisen asun mikä toimisi vaikkapa tärkeässä työkokouksessa. Monet toki pitävät mahdollisimman rennoista vaatteista, ja jos olet huomannut että se parantaa suoriutumistasi, kannattaa pitää tavasta kiinni. Kolmas hauska vinkki on se, että kuvittele olevasi kokeessa psykologian professori. Sinä olet juuri nyt asiantuntija kyseisessä matikan kirjassa ja näissä artikkeleissa.

Muista olla ajoissa rakennuksessa, missä sinulla on koe. Odotteluaika on usein pahinta, ja kannattaa miettiä mikä itsellä vähentää parhaiten stressiä. Joitakin voi rauhoittaa tuttujen sosiaalinen seura. Jos ulko-ovi on lähellä, voi myös ulkoilmassa oleminen olla hyvä vaihtoehto. Jotkut kuuntelevat napeista musiikkia, toiset selaavat facebookkia läpi. Itse taisin olla rauhallisessa nurkkauksessa itsekseni ja miettiä mukavia ajatuksia. Koesaliin päästyä minulla ainakin kädet tärisi. Siinä kohtaa on hyvä vain hengitellä syvään ja kohottaa ryhtiä. 


Koetta tehdessä muista antaa itsellesi ja aivoillesi aikaa löytää tieto sieltä syvältä muistista, mihin olet sitä koko kevään painanut. Tee koe kerralleen läpi rauhassa, ja vastaa niihin kysymyksiin joihin tiedät varmasti vastauksen. Kokeen kysymykset ja vaihtoehdot kaikki aktivoivat muististasi tietoa, joten vaikka et heti muistaisi miten asia meni, älä mene paniikkiin. Jätä asia hautumaan mieleesi ja palaa vaikeaan kohtaan myöhemmin. 

Koepaperin saatua on aina muistettava lukea alkuohjeet ja tehtävänannot huolella. Tämän jälkeen aloin itse systemaattisesti käymään jokaista kysymystä läpi. Peitin vastausvaihtoehdot, ja mietin ensin mielessäni mitä kysymykseen vastaisin. Tämä vähentää vaihtoehtojen samanlaisuuden tuomaa sekavuutta. Pyrin jo heti ensimmäisellä kierroksella huolellisuuteen ja harkintaan. Toisaalta ensimmäinen kierros on hyvä pitää suht rivakkana – tarkkaile siis kelloa että pysyt aikataulussa etkä jumitu joihinkin kohtiin liikaa! Itse laitoin huutomerkin niihin kohtiin joista olin epävarma, ja en mitään merkkiä niihin, joista olin varma. Kun olin käynyt kaikki kysymykset läpi, palasin huutomerkkikohtiin. 
Kun olin saanut niihin ”lukitut” vastaukset, tein tarkistuskierroksen, eli luin jokaisen kysymyksen vielä uudelleen ja mietin jokaisen vastauksen uudelleen. Hyvä taktiikka on esimerkiksi se, että miettii, miksi muut kohdat eivät voi olla oikein. Matikan tehtävät myös laskin uudelleen. Kiteytettynä: muista huolellisuus, hyvä tempo ettei tule kiire, sekä ei-jumittuminen. Vaikeiden kohtien pähkäilyyn voi sitten käyttää lopun ajan kun kaikki muu on valmista. Muista huolellisuus kysymysten lukemisen lisäksi myös optiseen lomakkeeseen merkkailussa.

Kannattaa myös luottaa intuitioon niiden kysymysten kohdalla, joissa epäilet tietämystäsi. Usein oikea vaihtoehto on juuri se, jonka valitset vaistomaisesti mielessäsi tai joka herättää varmuutta. Tässä kohtaa iskee myös epävarmuuden tunteet ja ajatukset siitä, että mitä jos se olikin tuo toinen, mitä jos muistankin väärin. Vastausta kannattaa ruveta vaihtamaan vasta, kun on aivan varma.

Jos kysymykset ovat haastavia ja pää lyö tyhjää, vältä hermostumista. Muista että tunne on todennäköisesti vain hetkellinen. Ensimmäisenä kannattaa hengittää. Kun jännitys helpottaa, asiat alkavat taas virtaamaan mieleen.  Muistuttele itseäsi osaamisestasi ja siitä, että jos kysymykset sinulle ovat vaikeita niin ovat ne muillekin. Nyt on sinun päivä - tulet näyttämään muille, kuinka pätevä olet, ja miten parhaat pisteet kokeesta saadaan.

Hurjasti onnea ihan jokaiselle teistä kokeeseen! :)

- Siiri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä